Vaalit käydään 5. marraskuuta. Kaliforniassa asuva ELCA:n siirtolaispappi ja teologian tohtori Jarmo Tarkki sanoo, että Yhdysvalloissa kirkkokunnan ja jopa uskonnon vaihtaminen on tavanomaisempaa kuin esimerkiksi Suomessa.
Artikkeli Kolme suurta uskontoa, kristinusko, hindulaisuus ja juutalaisuus ovat edustettuina Yhdysvalloissa presidentinvaaleissa julkaistiin ensimmäisen kerran Kotimaa.